Anna isille suukko! [Fic]

Characters: Harry, James (Sirius)
Pairing: Harry/James
Genre: Humoristista fluff/kevyt romance
Rating: K 11
Warnings: Incest (Perheen sisäinen seksuaalinen virite)
Summary: ”Ja saahan isä poikaansa suudella? Noniin, anna suukko!”

A/N: Eleanorille omistettu synttärificci. Hahmot ovat varmaankin vähän OoC ja juonikin ontuu, mutta minä yritin ;)

Sen piti olla tuiki tavallinen päivä. Heinäkuun viimeinen päivä, vielä kuukausi ihanaa kesää jäljellä. Sirius oli hänen luonaan, kaikki tuntui mahtavalta. Sillä hetkellä hän ei kaivannut mitään yllätyksellistä tai odottamatonta.
James ja Sirius makoilivat Jamesin sängyllä ja keksivät lukemattomia eri tapoja, joilla James voisi seuraavana vuonna iskeä Lilyn, sen ainoa, joka häneltä puuttui. Juuri, kun poika oli ylistämässä tytön punaisia hiuksia ja vihreitä silmiä, soi ovikello.

James huokaisi. Että pitikin tulla keskeyttämään! Hänen vanhempansa olivat sillä hetkellä omilla asioillaan, joten heidän pitäisi huolehtia oven avaamisesta.
Sirius toimi häntä reippaammin, kuten tavallista. Joskus Jamesista tuntui, että hänen paras ystävänsä oli tehty elohopeasta, hän itse taas oli pelkkää lyijyä tämän rinnalla. Korppihiuksinen poika kiirehti alakertaan. James kuunteli alati loittonevia askelia ja sen jälkeen oven avausta. Minuutin ajan hän odotti. Sitten Sirius huusi häntä tulemaan alas. James ihmetteli suuresti, kuka olisi mahtanut eksyä hänen kotiovelleen? Hän toivoi Lilyä, mutta se oli tietenkin vain kaukainen haave. Remus tai Peter olisi ilmoittanut tulostaan etukäteen.
”Kuka siellä on?” James uteli tavoittaessaan Siriuksen portaiden puolivälissä. Siriuksen kasvoilla oli innostuksen ja järkytyksen sekainen ilme. ”Mene itse katsomaan”, hän virnuili.
Kukahan se mahtaisi olla, James pohti. Hän laskeutui portaat alas ja juoksi ovelle – vain pysähtyäkseen tuijottamaan ilmestystä.
Ovella seisoi hän itse.

Poika oli tuumalleen yhtä pitkä kuin hän. Hänellä oli samanlaiset hiukset, sama nenä, samat jalatkin näyttivät olevan. Tosin ne olivat piilossa risaisten farkkujen takana, joten James ei voinut olla täysin varma. Samat lasit, ja silmät lasien takana... Ei, ne olivat erilaiset.
Siinä, missä Jamesin silmät olivat ilkikuriset ja pähkinänruskeat, olivat tämän tuntemattoman muukalaisen silmät vihreät ja aivan kiduttavan tutun näköiset. James oli varma, että oli nähnyt ne aikaisemmin jossain. Harmikseen hän ei saanut päähänsä missä.
Tuntematon nuorukainen hymyili hiukan Jamesin aukoessaan suutaan, kuin kala kuivalla maalla.
”Sinä taidat olla James Potter?” kysyi poika rennosti. James nyökkäsi, muttei saanut sanaa suustaan. Hetken ajan he vain tuijottivat.
”Saanko tulla sisään?”
James epäröi hetken. Voisiko poika olla naamioitunut kuolonsyöjä? Olisiko parempi sulkea ovi? Mutta tuo muukalainen kiinnosti häntä. Uteliaisuus vei voiton ja James toivotti tämän tervetulleeksi taloonsa.

”Menemmekö yläkertaan? Veljeni – ” James aloitti, mutta poika vaiensi hänet. ”Ei. Parempi, että voimme puhua rauhassa. Pyydä Siriusta odottamaan hetki.” Vino hymy, jokseenkin surullinen hymy leikki hänen huulillaan. James ei jaksanut vaivautua kysymään, mistä poika tiesi Siriuksen nimen. Hänestä tuntui, että tuo poika tunsi hänet läpikotaisin – todennäköisesti hän tiesi myös sen, ettei Sirius ollut hänen biologinen veljensä.
Joten he menivät olohuoneeseen ja istuivat sohvalle. Vihdoin James sai suunsa auki.
”Kuka sinä oikein olet?”
Poika punnitsi vastaustaan hetken. ”Nimeni on Harry Potter”, hän vastasi lopulta. James ei saanut selvää, puhuiko hän totta, vai ei. Hän päätti kysellä lisää.
”Ja mistä sinä tunnet minut?”
”Me olemme sukua.”
”Millaista?”
James oli ymmällään. Oliko Harry hänen kaksoisveljensä tai jotakin? Miksi hänen vanhempansa eivät olleet kertoneet, jos asia oli näin?
Harry ei näyttänyt osaavan vastata. Hetken aikaa he molemmat olivat taas hiljaa ja James rukoili, ettei Sirius ryntäisi alas katsomaan, missä hän oikein viipyi. Oli liian suuri vaara, että se säikyttäisi Harryn tiehensä. Jos se nyt oli hänen oikea nimensä.

”Sinä et ehkä usko tätä, mutta...” Harry aloitti. James katsoi häntä malttamattomana, rukoili mielessään jatkamaan.
”Minä olen... sinun poikasi.”

Kului kaksi sekuntia, ennen kuin sanat upposivat Jamesin tajuntaan. Toiset kaksi sekuntia myöhemmin hän purskahti nauruun.
Harrya ei kumminkaan naurattanut. Hänellä täytyi olla harvinaisen hyvä pokerinaama ja kieroutunut huumorintaju. ”Minähän sanoin, ettet välttämättä usko”, hän sanoi tyynesti.
”Anteeksi vain, Harry, mutta väitteesi on täysin mahdoton.”
”Ja miksi?”
”Ei minulla ole poikaa!”
”Ei vielä.”
James pudisti päätään. Sehän oli täysin mahdotonta. ”Sori nyt vain, mutta tämä ei nyt oikein toimi.”
Poika oli varmaan päästään sekaisin. Ehkä se oli syy, ettei hänelle oltu kerrottu tästä kaksoisveljestä. Hänen ei tarvinnut murehtia hullujen huoneella elävistä sukulaisista.
Harry näytti tuskastuneelta. Sitten hän kaivoi jotakin farkkujensa taskusta ja riiputti sitä Jamesin silmien edessä. Pieni kultainen tiimalasi. Ajankääntäjä.
”Me olemme velhoja, James”, Harry tokaisi, kuin se olisi ollut uusikin juttu. ”Kai sinä tiedät, että pystymme matkustamaan ajassa?”
James oli edelleen epäluuloinen, mutta kun hän asiaa järjellä mietti... Miksei? Miksi tuo poika ei voisi olla hänen omansa, kun he olivat samannäköisetkin? Paitsi silmistä. Silmät olivat jonkun muun.

Hän katseli Jamesia päästä varpaisiin. Tuntuipa oudolta katsella omaa itseään. Kuin omaa peilikuvaansa. Ja vielä oudommalta tuntui katsella omaa poikaansa, poikaa, jonka äitiä hän ei edes tiennyt.

”Minkä takia sinä tulit tänne?” James kysyi lopulta, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Harry pyöritti silmiään. ”Halusin nähdä oman isäni. Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä?”
”Etkö voi muka nähdä minua omassa ajassasi?”
Harry painoi päänsä ja hänen silmissään välähti suru. James pelästyi. Mitä oikein oli tapahtunut? Pikemminkin tulisi tapahtumaan... Tässähän oli mahtava mahdollisuus tietää.
Jamesilla olisi ollut tuhat kysymystä Harrylle. Niin itsestään, kuin muistakin kelmeistä.
”Mutta minä halusin tavata sinut... Kun olit minun ikäiseni”, jatkoi Harry puhettaan. James nyökkäsi. Itse asiassa se olisi hyvinkin mielenkiintoista.

James kiinnitti taas huomionsa Harryn silmiin. Hän ei ollut ikinä nähnyt yhtä kauniita silmiä. Jos Harry olisi vain ollut tyttö, James olisi suudellut tältä tajun kankaalle.
Oikeastaan Jamesin olisi tehnyt mieli toteuttaa aikeensa. Nyt. Sillä hetkellä. Hän ei osannut ajatella Harrya omana poikanaan, ajatus oli kerrassaan liian mahdoton.
Missä vaiheessa hän oli sillä lailla innostunut pojista?
Ei, James sanoi itselleen. Ne olivat vain nuo silmät. Ei mikään muu. Vaikka kyllähän Harry näytti muutenkin hyvältä, se täytyi myöntää. James pudisti päätään omalle narsismilleen. Kuin olisi ollut lääpällään omaan itseensä.

Harry liikahteli vaivautuneesti, kuin koettaen keksiä jotakin sanottavaa. James taas oli sitä mieltä, ettei sanoja tarvittu. Vain jotakin muuta.
”Sinulla on kivat hiukset”, James möläytti paremman puutteessa. Harry katsoi häntä lievästi oudoksuen, mutta virnisti sitten. ”No jaa, minun hiukseni ovat sinun hiuksesi. Mitä muuta voi odottaa?”
”Mmh...” James nyökkäili hyväksyvästi, Harryn huulia tuijottaen. Luoja, hän halusi suudella tuota poikaa. Hän hivutti kätensä Harryn käden päälle, joka nökötti odottavasti sohvalla. Harry säpsähti ja koetti vetää kätensä pois.
”Isä... James. Mitä sinä teet?” hän kysyi hämmentyneenä. ”Enkö minä saa ottaa omaa poikaani kädestä?” James virnuili leikkisästi. Hänelle tämä oli pelkkää leikkiä. Hänen sormensa kipittivät Harryn paljasta käsivartta pitkin pojan olkapäälle. Ja sieltä solisluulle. Harry tuijotti hänen sormiensa tanssia jonkinlaisella järkytyksen ja ihastuksen sekaisella ilmeellä.
Lopulta James painautui vasten kokonaan Harryn yliruumista vasten ja vei sormet tämän huulille. Poika yritti työntää hänet pois, mutta James pysyi itsepintaisesti paikoillaan, hyräillen samalla epävireisesti tunnistamatonta sävelmää.
”Eh, isä...” Harry aloitti. ”En nyt todellakaan tiedä, onko tämä niin hyvä idea...”
”Relaa hiukan, en minä ole sinun isäsi. Vielä”, James sanoi silmää iskien. Sitten hän suikkasi suukon Harryn poskelle. ”Ja saahan isä poikaansa suudella? Noniin, anna suukko!”
Harry huokaisi turhautuneesti, mutta suuteli Jamesia poskelle. Se ei kumminkaan riittänyt.
James painoi huulensa Harryn omille ja unohti hetkeksi, että oli tekemisissä oman sukulaisensa kanssa.
Jamesin pettymykseksi Harry ei kumminkaan vastannut suudelmaan, kuten hän olisi halunnut. Hän otti etäisyyttä ja katseli poikaansa moittivasti. ”Hei, etkö sinä olekaan perinyt minun suutelutaitojani?” hän kysyi moittien. Harry tyyntyi hymyilemään vaivaantuneesti. ”Ehkä minun pitäisi lähteä...”
”Ei sinun tarvitse! Meillähän oli oikein kivaa.”
”Niin, tämä oli erittäin opettava kokemus...”
”Joten sinä voit aivan hyvin jäädä!”
”...Mutta Sirius odottaa sinua varmaan jo yläkerrassa...”
”Ei häntä haittaa.”
”...Ja vanhempasi tulevat varmaan kohta kotiin.”

Se oli totta. Kello lähenteli jo viittä ja kaksi Jamesia olohuoneessa saattaisivat aiheuttaa kysymyksiä. Pettyneenä poika päästi siis Harryn irti.

* * *
”Tuletko sinä käymään vielä joskus”, James kysyi, Harryn avatessa ovea. Tämä kohautti olkiaan. ”Ehkä. Ja näemmehän me... Neljän vuoden kuluttua uudestaan.”
”Niinkö pian?” James kauhistui. Hän ei ollut odottanut heittävänsä poikamiesvuosiaan niin nopeasti hukkaan. Muut kyllä pettyisivät, jos saisivat tietää.
Harry seisoi hetken ovella ja heilautti sitten hyvästiksi. ”Tapaamisiin!” hän huudahti. Sitten kuului pieni poksahdus. Ja ovella ei enää seisonut ketään.

James tuijotteli hölmistyneenä etupihan kiveystä. Sitten hän naurahti ja sulki oven.

Eipä voinut jokainen sanoa suudelleensa omaa kaksoisolentoaan! Jos Jamesilla olisi ollut yhtään enempää moraalia, olisi häntä saattanut kaduttaa omaan poikaansa sekaantuminen. Mutta moraali oli juuri se, mitä Jamesilla ei ollut. Ei sitten tippaakaan.

Ei, hän ei tuntenut vähäisintäkään häpeää kiivetessään portaita ylös, takaisin odottavan Siriuksen luo. Hänellä olisi paljon kerrottavaa! Että vain muutaman vuoden kuluttua hän saisi pojan, joka olisi yhtä komea, kuin hän ja joka olisi kuvankaunis, kuten äitinsä...

Äkkiä James pysähtyi. ”Voi helvetti”, hän mutisi ja kääntyi tuijottamaan ulko-ovea. Hän oli unohtanut esittää yhden tärkeän kysymyksen.

Kuka oikein oli hänen äitinsä?

- Stargazer

Hyvää Syntymäpäivää, Eleanor! (Sekä Harry ja Rowling)