Kerran Kesäaikaan [Fic]

Characters: Sirius, Remus
Ship: S/R
Genre: Humoristinen Fluff
Rating: Sallittu
Summary: Kesäpäivänviettoa

A/N: Alkukeväällä kirjoitettu, tosin silloin hylkäsin tämän liian huonona. Noh, jälkeenpäin ajatellen, ei tämä niin surkea ole :)

”Eikö sinulla ole tylsää, kun olet ainoa lapsi? Tai siis, eihän täällä asu ketään!”

Remus hymyili, heilutellen jalkojaan. ”Joskus. Mutta onhan minulla paljon kirjoja, ja tuossa lähellä on jästikylä, jossa minusta on mukava käydä.”
Hän oli hetken hiljaa, ja lisäsi sitten ujosti: ”Mutta minusta on kyllä paljon hauskempaa, kun sinä olet täällä.”

Kesää oli kulunut kuukauden verran, kun Sirius oli lähettänyt Remukselle iloisia uutisia; hän pääsisi sittenkin ystävänsä luokse viettämään kesää. Sanomattakin selvää, että Remus oli riemuissaan. Kesä oli nimittäin ollut siihen asti hänen elämänsä tylsin.

Nyt nämä kaksi velhopoikaa, molemmat juuri kolmentoista täyttäneitä, makoilivat Lupinien ullakkohuoneessa. Se oli Remuksen omaa huonetta mukavampi; isompi ja viileämpi. Sinne oli tuotu kaksi patjaa, jotta ystävykset voisivat viettää siellä yönsä.

Sirius tuijotteli puista kattoa. ”Minustakin on kiva olla täällä.”

Sirius oli innoissaan päästyään pois Kalmanhanaukiolta. Toisaalta häntä harmitti jättää Regulus sinne yksin, mutta hän uskoi, että pikkuveli pärjäisi pari viikkoa omillaan.
Lupinien talo oli mahtava. Se oli vanha, puinen ja kodikas jästitalo, monella tavalla mukavampi, kuin ylisiisti ja aristokraattinen Kalmanhanaukio. Siellä vallitsi usein järjestelmällinen kaaos, josta Sirius erityisesti piti. Sen lisäksi se sijaitsi avaran pellon vieressä ja ehkä kilometrin päässä pienestä lammesta, joka oli lyömätön uimapaikka. He molemmat rakastivat uimista.

Remus haukotteli ja sulki silmänsä. Hän tunsi itsensä uniseksi ja onnelliseksi.
Sirius katseli ystäväänsä sivusilmällä, kullanruskeita hiuksia, jotka sojottivat kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin ilmansuuntiin, pitkiä ripsiä, valkoisen paidan verhoamaa laihaa vartaloa ja paljaita jalkateriä. Hän tirskahti.
Remus avasi toisen silmänsä. ”Nauratko sinä minulle?” hän kysyi leikkisästi. Sirius muksaisi häntä kevyesti olkapäähän.
”Totta kai, Remi. Näytät ihan tytöltä, kun nukut”, hän sanoi ilkikurisesti.
Tämä sai Remuksen kierähtämään polvilleen. Siriuskin nousi istumaan, mutta seuraavassa sekunnissa ihmissusi oli painanut hänet takaisin patjaa vasten.
”Uskallapas kutsua minua vielä tuolla nimellä”, Remus sanoi, yrittäen pysyä vakavana ja kuulostaa mahdollisimman uhkaavalta. Sirius näytti kieltä.
”Remi, Remi, Remi.”

Syntyi tappelu. Pojat kierivät patjalla, potkien ja hakaten toisiaan, mutta se oli vain leikkiä. He eivät olisi koskaan vahingoittaneet toisiaan tosissaan.
Lopulta Siriuksen oli myönnettävä tappionsa, sillä Remus olisi muuten kutittanut hänet todennäköisesti hengiltä.

Ja siinä he makasivat, hiukset sekaisin ja naurunkyyneleet silmissään. Sirius käänsi kasvonsa kohti Remusta.

”Sanohan, Kuutamo. Oletko koskaan suudellut ketään?”
Remus pudisti päätään. ”En”, hän sanoi, ehkä hieman surumielisesti. Sitten hän lisäsi; ”Tuskin minä edes osaisin.”
Tämä lause nostatti hymyn Siriuksen huulille. Hän painautui lähemmäs ystäväänsä ja kosketti tämän hiuksia. Sitten hän kuiskasi hiljaa ystävänsä korvaan.
”Minä voin opettaa sinua.”

- Stargazer

A/N: Kiitos.