Se on jo liian syvällä. Mun mielessä, sydämessä, sielussa. Ruumiissa, ihon alla. Pitää mua otteessaan, eikä päästä irti. Se sanoo, että se rakastaa mua, siksi se tekee tätä, niin se sanoo.
Ja mä itken ja huudan, koetan päästä pois, mutta se vaan tiukentaa otettaan.
Ja mä nojaan sitä vasten, nyyhkytän ja sanon anna anteeksi, mä olin typerä ja heikko mä en enää luovuta, pysyn vahvana, nauran, hymyilen ja nyökkään kun ne kysyy, onko kaikki hyvin, koska mäkin rakastan sitä, rakastan ihan totta, mutta samalla mua pelottaa, pelottaa niin hirveästi, kun on niin vaikeaa elää sen kanssa koko ajan.
Mutta kun on jo niin syvällä mustassa meressä, kiinni näkymättömillä köysillä, ajettuna nurkkaan omassa ruumiissa ja mielessä tässä julmassa maailmassa, joka on niin täynnä sairasta kauneutta, että olen sokea kaikelle muulle.
Stargazer
A/N: Kuviksen tunnilla syntynyttä. Heh.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Lähetä kommentti