Oikeaa Rakkautta [Fic]

Characters: Harry, Draco
Ship: H/D
Genre: Romance (Ikkupikku Angst)
Rating: K 7
Summary: En minä itseäni tai rakastani häpeä, mutta ihmisten ahdasmielisyys kammottaa minua.

A/N: Eli otin vastaan Pipen haasteen FinFanFunissa ja kirjoitin Harry/Draco ficin kappaleesta "Ihmisten edessä" (Jenni Vartiainen)
Herää kysymys, miksi? Minähän inhoan koko esittäjää ja H/D on minulle parituksena täysin outo. Minulla oli vain tunne, että kyseinen haaste jää vaivaamaan, ellen kirjoita sitä.
Olihan tätä ihan kiva tehdä, mutta paritus ei kieltämättä ihan omalta tunnu :) Saa nähdä, jääkö tämä viimeiseksi tätä lajia. Ehkä.
Ja kiltit H/D fanit, armahtaa minulle tämä OoCmäisyys! Tämä on todella minun ensimmäiseni.

Erityiskiitokset Pipelle, joka haasteen siis antoi, jolle tämän omistan ja keksi tarinalleni nimen. Ja toiset kiitokset Eleanorille, joka luki tarinan ensimmäisenä ja virheet esille ^^


Kadut täyttyy ihmisistä, ne ei tiedä meistä mitään
Ootat mua asemalla, ehkä kello antaa
Anteeksi minulle

Mekkoja, housuja, eriparikenkiä. Ihmiset kulkevat yksin ja yhdessä. He ovat eri-ikäisiä, erinäköisiä, porukka on sanalla sanoen värikästä. Eikä kukaan kiinnitä huomiota minuun, platinaisiin hiuksiin ja pitkään, mustaan kaapuun. Onneksi.
Tiedän, minun olisi pitänyt pukeutua, kuten tämä pohjasakka. Nämä jästit. Mutta en pystynyt, on minulla sentään vielä arvokkuutta jäljellä.
Silmäni haravoivat sateen kastelemaa maisemaa ja osuvat sitten suureen kelloon. Se on viittä yli kuusi, olen jo viisi minuuttia myöhässä. Hänen junansa tuli kuudelta. Hän matkusti tänne Lontooseen, tapaamaan minua.

Juoksen loppumatkan
Sinä olet kaunis niin kuin aina
Sinun korkeissa koroissa

Minun on pakko niellä ylpeyteni ja juosta, vaikka se onkin vaikeaa näissä vaatteissa. Viittani liehuu ja kengät kalahtelevat joka askelmalla asfalttiin. Mutta kun saavun viimein paikalle, neljännestuntia myöhässä, hän tarpeeksi suuri palkkio hölmöltä näyttämisestä. Suutelen rakastani nopeasti poskelle.

”Anteeksi, että jouduit odottamaan”, pahoittelen hiljaa. Harry katsoo minua vihreillä silmillä lasiensa takaa. ”Ei se mitään.”
”Mihin me menemme tänään? Meillekö taas?” kysyn ja vilkuilen hätäisesti ympärilleni. Ei kai kukaan katso?

Sanot tämä ilta kävellään käsi kädessä
Ihmisten edessä
Älä sinä muiden katseista välitä
Sillä me ollaan yhdessä

Harry pudistaa päätään. ”Ei, Draco. Ei tänään.”
Hän tarttuu käteeni.
”Tänä iltana me emme piiloudu suljettujen ovien taa.”

Hänen silmänsä ovat vakavat. Tarkoittaako hän sitä todella?
”Harry, emme me voi... Mitä muutkin ihmiset meistä ajattelevat?”

Hän vetää minut lähelleen ja kuiskaa korvaani; ”Sinun ei tarvitse miettiä sitä. Olemme vain me kaksi, sinä ja minä. Kuten aina. Ja muulla ei ole väliä.”

Ne ei tiedä mitään
Ne ei kuulu tähän tarinaan
Joka harvoille luetaan

Olen silti epävarma. En minä itseäni tai rakastani häpeä, mutta ihmisten ahdasmielisyys kammottaa minua. En tiedä, haluanko kohdata todellisuuden, jossa ei ole sijaa meidän kaltaisillemme. He eivät tunne meitä, mutta silti pelkkä vilkaisu riittää kertomaan, mitä me oikein olemme.
Luonnonoikkuja. Yhteiskunnan häpeäpilkkuja ja mustia lampaita.

Kadut täyttyy äänistä, joku huutaa meidän perään
Olet meistä vahvempi, kanssasi en pelkää
Kaupungin pimeää

Enkä siltikään ymmärrä, miksi suostuin.
Onko se vain minun omassa päässäni, vai kuuluuko joka nurkasta kuiskutusta? Olenko minä vainoharhainen, vai osoittelevatko ihmiset meitä? Tuijottavat meitä, kuin häkkieläimiä tai näyttelykoiria. Vain muutaman korttelin päässä kuuluu ensimmäinen huuto; ”Hintit!”
Harry puristaa kättäni omaansa. Hän on varma ja tietoinen tästä kaikesta. Kai hän on tottunut olemaan osoittelun ja kuiskuttelun kohteena, mutta minä? Puhdasverinen Draco Malfoy, jota katsottiin vähintäänkin ihaillen, ei koskaan halveksuen?

Tämä kaikki on niin uutta ja nöyryyttävää, mutta alan silti tuntea oloani hieman paremmaksi. Olen turvassa Harryn kanssa. Entisen vihamieheni.

Ihmisjoukon kohdalla
Pidät kiinni kovempaa
Ja pelkoni katoaa

Suuri porukka hieman vanhempia jästejä katselee meitä, inhon ja epäuskon vallassa. Minua alkaa suututtaa. Mikä oikeus heillä on katsoa meitä nenänvartta pitkin?
Tästä ajatuksesta rohkaistuneena suoristan selkäni ja nostan leukani pystyyn. Tunnen itseni varmemmaksi, vahvemmaksi. Heillä ei ole, mitä minulla ja Harrylla on; oikeaa rakkautta.

Sillä tämä ilta kävellään, käsi kädessä
Ihmisten edessä
Älä sinä muiden katseista välitä
Sillä me ollaan yhdessä

Vähitellen tunnelma alkaa toden teolla vapautua. Juttelemme Harryn kanssa kuluneiden viikkojen tapahtumista, hetkistä, jolloin olimme erossa. Ja minä uskallan jo nauraa. Kuinka hyvältä se tuntuukaan? Parempi on olla täällä, kuin kiehnätä taloni pimeissä nurkissa tai Tylypahkan luutakomeroissa. Minä en välitä ihmisten katseista. Se on juuri, kuten Harry sanoi; olemme vain me kaksi. Minua ei kiinnosta enää mikään muu, kaikkein vähiten ne meihin luotavat inhoavat katseet.

Ne ei tiedä mitään
Ne ei kuulu tähän tarinaan
Joka harvoille luetaan

Sillä mitä he kumminkaan tietävät? Eivät yhtään mitään. Ihmiset saavat elää omissa kuplissaan, jos niin haluavat. He voivat kieltäytyä näkemästä, että rakkaus on aina rakkautta, oli se sitten tytön ja pojan tai kahden pojan, miksei tytönkin, välistä.
Mutta se on typerää ja itsekästä.

Tämä harvoille luetaan...

Minun ja Harryn tarina on jotakin ainutlaatuista. Me voisimme ehkä kertoa siitä, jos ihmiset vain pysähtyisivät kuuntelemaan. Mutta sitä he eivät tee.

Kun Harry suutelee minua hyvästiksi, koko muu maailma katoaa hetkeksi ympäriltäni. Ja kun hän halaa minua, tiedän, ettei kukaan voi tulla meidän onnemme tielle.

Ne ei tiedä mitään
Ne ei kuulu tähän tarinaan
Joka harvoille luetaan.

.- Stargazer
A/N: Kiitoksia ^^