perjantai 25. heinäkuuta 2008

Aina ei kaikki mene, kuten suunnitellaan [Fic]

Characters: Sirius, Remus (Regulus mainintana)
Pairing: S/R
Genre: Angst
Rating: K 15
Warnings: Teräväkärkisten saksien hyötykäyttöä (Katsokaa ikärajaa)
Summary: Hän tuijotti poikaystävänsä, jota oli kerran rakastanut. Mutta ei hän osannut rakastaa sellaista, johon ei voinut luottaa.

A/N:Tällainen tuli mieleen Nightwishin coveria biisistä Where were you last night (http://www.youtube.com/watch?v=OzkeLgZliHo&feature=related) Hope you like it ^^ Sijoittuu syyskuuhun 1980


Syyskuinen ilta pimeni jo tiuhaan tahtiin. Aurinko painui mailleen tuulen yltyessä ja lämpöasteet laskivat vähitellen yhä lähemmäs pakkasasteita. Pian olisi taas aika sytyttää takka palamaan ja käpertyä sohvalle oman poikakaverinsa viereen pakoon alkavan talven kylmyyttä.

Remuksen suunnitelmat olivat kuitenkin erilaisia. Ensiksi heillä ei ollut takkaa. Toiseksi hän ei ollut varma, oliko hänellä enää poikaystävääkään.
Nuoren miehen silmät olivat punaiset itkemisestä ja hän leveällä ikkunalaudalla, tuijottaen tiiviisti ulos ikkunasta. Tuntui, kuin eilisillasta olisi ollut ikuisuus. Heidän riidastaan. Siitä, kun hän oli käskenyt Siriuksen häipyä talosta, joka oli heidän kahden yhteinen.
Remusta hävetti. Hänen ei olisi pitänyt sillä lailla menettää malttiaan ja huutaa Siriukselle. Vaikka ei Siriuskaan kovin reilusti ollut koskaan käyttäytynyt...

”Missä helvetissä sinä olit? Sinähän lupasit olla seitsemältä täällä!” Remus tivasi. Sirius hymyili hänelle pahoittelevasti. ”Kyllä minä muistin, Rem. Mutta Killalla oli minulle tehtävä ja – ”
”Olisit voinut ilmoittaa minulle”, Remus keskeytti kylmästi. ”Tämä on jo kolmas kerta kahden viikon sisällä, kun odotan sinua turhaan.”
”Remus, olen kamalan pahoillani...”
”Niinhän sinä aina sanot! Mutta teet niin kumminkin! Minä en jaksa, Sirius. Ei tiedä, voinko luottaa sinuun, kun et osaa pitää lupauksiasi!”
Sirius astui Remuksen luo ja suuteli tätä otsaan. ”Hei, olen oikeasti pahoillani. Mutta kai sinäkin tahdot tuhota Voldemortin?”
”Tahdon, mutta...”
”Paremman maailman takia, eikö niin?”
”Mutta entä me? Entä meidän maailmamme?” Remus kysyi. Hänestä tuntui, että hän alkaisi pian itkeä. ”Eikö se merkitse sinulle mitään? Olenko minä niin samantekevä sinulle, että luulet voivasi mennä ja tulla ja unohtaa kokonaan, mitä lupasit.”
”Remus, ei se ole niin!”
”On! Se on juuri niin!” Remus huusi ja tönäisi Siriuksen kauemmas.
”Mene! Häivy tästä talosta! En halua nähdä sinua, häivy!”
Sirius tuijotti Remukseen järkyttyneenä. Vihdoin hän sai suunsa auki.
”Rem, minä asun täällä. Tämä on minun kotini nyt... Hei, selvitetään tämä ihan rauhassa?”
”Ei ole mitään selvittämistä”, Remus sanoi hiljaa. ”Minä en välitä. Kunhan lähdet.”
Siriuksen katse muuttui kylmäksi. ”Hyvä on”, hän totesi ja käveli ovelle. Remus tuijotti hänen peräänsä pitkään, mutta he eivät sanoneet enää sanaakaan toisilleen.

Sen jälkeen Remus oli yrittänyt lähettää Siriukselle pöllöpostia. Hän oli pahoillaan, halusi Siriuksensa takaisin. Ei hän ollut sitä todella tarkoittanut. Ei hän ollut halunnut toisen lähtevän.
Kello oli kymmenen ja Remus oli epätoivoinen. Hän oli itkenyt jo pitkään, eikä jaksanut itkeä enää yhtään enempää. Häntä pelotti. Miksi Sirius ei vastannut viesteihin? Mitä jos jotakin oli tapahtunut? Remus ei pystyisi antamaan itselleen ikinä asteeksi, jos Siriukselle olisi sattunut jotakin, se olisi kokonaan hänen vikansa.
Ulkona oli alkanut sataa. Taivaskin itkee puolestamme, Remus mietti ironisesti. Sadepisarat tanssahtelivat ikkunaan vasten ja ropisivat sitten maahan. Remus tuijotti tylsänä ulos. Hän olisi tahtonut mennä nukkumaan, mutta tiesin, ettei siitä tulisi mitään.

Silloin etuovelta kuului koputusta.
Remus hyppäsi lattialle ja juoksi pää kolmantena jalkana ovelle. Hän aukaisi sen.
Oven takana seisoi Sirius. Hän oli märkä ja tuijotteli eteisen lattiaa. Hän ei selvästikään tiennyt, mitä olisi sanonut.
Remus hyppäsi Siriuksen kaulaan ja halasi toista tiukasti.
”Voi ei, Sirius. Olen niin pahoillani. En minä halunnut sinun menevän, anna minulle anteeksi”, Remus mutisi Siriuksen mustiin hiuksiin. Hän tunsi, kuinka Sirius laski kätensä rauhoittavasti toisen olkapäälle. Remus vetäytyi kauemmas. Siriuksen kasvoille oli kohonnut hymy.
”Ei se mitään.”
”Saitko sinä pöllöni?”
”Sain.”

Remuksen sisällä syttyi epäilys. Jääkylmä tunne levisi vatsanpohjaan ja sieltä koko ruumiiseen. Hänen katseensa muuttui epäluuloiseksi. ”Missä sinä olit viime yön?”
”Reguluksen luona.”
”Sinun veljesi?”
”Kuinka monta Regulusta tunnet?”
Ei sitä koskaan tiedä, Remus ajatteli katkerana. Hän etsi Siriuksesta merkkejä. Valehteliko tämä? Sirius oli hyvä valehtelija, sen Remus tiesi kokemuksesta. Hänestä oli suorastaan mahdotonta ottaa selvää.
”Mitä sinä siellä teit?” Remus tiukkasi. Sirius huokaisi dramaattisesti.
”Luoja, Remus, hän on veljeni! Enkö minä saa käydä hänen luonaan!”
”Ethän sinä ole tervetullut Kalmanhanaukiolle.”
Sirius nauroi ontosti. ”Olisi hauska nähdä, kun vanhempani yrittävät estää. Kuolleiden on hieman hankala tehdä sitä”, hän sanoi tunteettomalla äänellä, joka nosti Remuksen niskakarvat pystyyn.
”Mutta hän on kuolonsyöjä, Sirius.”
”Entä sitten? Hän on minun veljeni! Hän on ehkä typerys, mutta se ei tarkoita, etteikö minulla olisi oikeus tavata häntä! Sitä paitsi isän kuolema oli hänelle melko kova isku.”
”Tajuatko, millaisessa vaarassa sinä olet? Te olette vihollisia, Sirius!”
Sirius tuijotti Remukseen kylmästi. ”Tiedoksesi, Regulus ei ikimaailmassa satuttaisi minua. Hän ei satuttaisi ketään, ellei hänen olisi pakko. Se, että hän on kuolonsyöjä... Se ei muuta mitään! Sitä paitsi se on osittain minun vikani.”
”Entäs Kilta? Sinä vaarannat Killan!”
”Luuletko sinä, että minä olen kertonut Regulukselle jotakin? Ei, turha toivo. Me emme keskity sellaisiin asioihin. Meillä on muutakin tekemistä, kuin ottaa selville vastapuolen salaisuuksia.”
”Kuten mitä?”
Remuksen ääni oli hiljainen. Älä ole typerä, hän on Siriuksen veli, pieni ääni hänen päässään huusi.
”Mitä mitä?” Sirius ärähti.
”Mitä tekemistä teillä on?”
Sirius tuijotti Remusta hetken, kuin ei olisi tajunnut kysymystä. Sitten hänen kasvoilleen levisi ymmärrys.
”Voi luoja Remus, et kai sinä tosissasi luule, että minä... Me... Me olemme veljeksiä! Hänellä on tyttöystävä!”
”Te olette aina olleet läheisissä väleissä”, Remus sanoi syyttävästi. Sirius pudisti epäuskoisena päätään.
”Aivan niin kuin perheen kuuluukin.”
”Ei hän ole sinun perhettäsi! Ei sinulla ole perhettä!” Remus huusi epätoivoisena. Hän tiesi, ettei sitä olisi kannattanut sanoa, mutta se oli totuus.
”Kiitoksia erittäin paljon, enpä itse muistanutkaan”, Sirius totesi katkeran ironisesti ja huokaisi.
”Minä menen nukkumaan. Sinunkin kannattaisi mennä, saattaisi auttaa pääsi selventämisessä.”
Sirius kääntyi ja käveli kohti makuuhuoneita.
”Karkotaseet!” Remuksen ääni huusi hänen takaansa. Siriuksen sauva lennähti hänen käteensä. Sirius kääntyi vimmoissaan Remusta kohti.
”Mikä ihme sinua riivaa?” hän huusi. Remus tuijotti Siriukseen kylmästi.
”Minä haluan selvittää tämän asian”, hän sanoi hiljaa. Sirius pyöritti suurieleisesti silmiään.
”Ei tässä ole mitään selvitettävää! Minä olin veljeni luona, koska käskit minun häipyä!”
”Minä en pidä siitä, että minulle valehdellaan”, Remus sanoi hiljaa ja astui Siriusta kohti. ”Kerro totuus. Menitkö jonkun vanhan tyttösi luo? Vai jonkun pojan? Sinulle kelpaavat todennäköisesti molemmat.”
”Sinä kuvittelet omiasi, oletko ottanut jotakin? Ei, rehellisesti. Remus, sinä olet ainoa, jota olen ikinä rakastanut. Minun ei tulisi mieleenikään juosta kenenkään muun luo heti kun meille tulee yksi riita.”

Remus olisi niin halunnut luottaa Siriukseen. Hän toivoin, että olisi voinut unohtaa koko jutun. Hän tahtoi vain Siriuksensa takaisin, hän tahtoi olla onnellinen. Käpertyä tämän viereen sohvalla ja suudella. Mutta hän ei osannut luottaa toiseen. Remus tahtoi tietää totuuden. Sitten hän saisi hyvän syyn inhota poikaa.
Hän inhosi Siriusta enemmän, kuin mitään muuta maailmassa. Hän oli vihainen, raivoissaan. Hänen oli saatava tietää totuus ja heti.
Remus nappasi pöydältä sakset ja käänsi terät Siriukseen.

”Kerro totuus”, Remus sanoi hiljaa. ”Kerro totuus, tai minä isken.”
Sirius kalpeni huomattavasti. Hänen silmänsä laajenivat, kun hän tuijotti Remuksen käsissä olevia saksia.
”Pudota sakset”, hän kuiskasi. ”Pudota sakset, Remus. Sinä et tahdo tehdä sitä.”
”Minä haluan”, Remus sanoi, ääni väristen.
”Kerro, missä olit. Minä tapan sinut muuten.”
Hän otti askeleen Siriusta kohti.
”Usko minua, Remus! Olin Reguluksen luona, oman veljeni!” Sirius oli jähmettynyt aloilleen. Hän ei osannut, kuin tuijottaa saksia.
Kyyneleet sumensivat Remuksen näkökentän.
”Minä en usko sinua”, hän kuiskasi. Vielä muutama askel lisää.
”Ei... Remus, älä!”
”Pysy aloillasi”, Remus varoitti. Hänen ja Siriuksen välillä oli puolen metrin rako.

Hän katseli poikaystäväänsä, jota oli niin rakastanut. Valkoista T-paitaa, farkkuja ja mustia hiuksia, jotka laskeutuivat kauniisti olkapäille. Remus oli rakastanut Siriusta, mutta ei enää. Ei hän osannut rakastaa sellaista, johon ei voinut luottaa.
Remuksen käsi vapisi. Kyyneleet valuivat poskille.
”Olen niin pahoillani”, hän kuiskasi ja kohotti sakset.
”Remus, ei!”
”En olisi halunnut tehdä tätä.”

Sakset leikkasivat lihaa ja verta lensi lattialle. Remus iski uudestaan ja uudestaan, silmittömällä voimalla. Hänen hakkaavan sydämensä ääni peitti alleen kaikki muut äänet. Hän näki Siriuksen huutavan, yrittävän epätoivoisesti karkuun.
Remus ei välittänyt. Hän iski uudestaan, teräväkärkisillä saksilla. Veri virtasi purona lattialle, sotki Remuksen kädet ja vaatteet.
Sitä kesti monta minuuttia. Remukselle se oli pieni ikuisuus. Hän jatkoi toisen vartalon silpomista senkin jälkeen, kun Sirius oli lopettanut liikkumisen.

Remus nousi ylös. Hän oli yltä päältä veressä, huohotti raskaasti. Remus tuijotti ruumista, silvottua ja veren tahrimaa, vanhaa poikaystäväänsä. Hänen kehonsa tärisi. Jalat eivät kantaneet. Remus tippui polvilleen verilammikkoon.

”Anna anteeksi, Sirius...” Remus mutisi. Hän silitti toisen mustia hiuksia, suuteli varovasti huulia.
”Anna anteeksi. En minä tätä halunnut.” Hän katsoi ikkunasta ulos. Naapurit olivat varmasti kuulleet huudot.
”Mikään ei vain mennyt, kuten minä suunnittelin.”

I called and I called
Just to make things right
Have I lost the fight
Where were you last night?

I bed and I cry
I keep asking why
Where were you last night?
Where were you last night?

- Stargazer

A/N: Ficci vai originaali? Ficci vai originaali? Päädyin ficciin, vaikka minun on hankala uskoa Remusta noin väkivaltaiseksi. Mutta Remi tahtoi ;)

1 kommentti:

Huna-chan kirjoitti...

*hiljaisuus*

*syvä hiljaisuus*

...

Tää oli aivan mahtava!!!!! Oikeesti!!! Täss on jotain samaa kuin siinä ylisöpössä Remuksen humalaissekoilussa, eli vaikka Remus oli niin epäremusmainen kuin olla voi, mutta kuitenkin niin pelottavan todellinen... Jos Remus tulis lievästi (tai lievästi ja lievästi >xD) hulluksi, niin se ois just tollanen!!!

Mä olin ihan järkyttynyt siitä, miten Remus kohteli Siriusta... ;___; Tosi hyvin kirjoitettu noi riitelykohdat<3 pelottavan aitoja<3 (Mä vihaan kuunnella riitoja :'D Vois sanoo ett mull on riitelyfobia...)

Enpä mä fiksua sanottavaa keksi... Loistava idea ja hyvin kirjoitettu<3