Hattarapilviä [Fic]

Characters: Sirius, Remus
Pairing: S/R
Genre: Fluff/Romance
Rating: K 13
Summary: Jos Sirius niin käskee, niin minä tottelen. Painauduin vain lähemmäksi häntä ja puhaltelin sanoja hänen korvaansa.

A/N: Tarkoitus oli tehdä Kerran Kesäaikaan tapaista söpöilyä, mutta tästä tuli hieman "vakavampaa" ;) Alunperin tämä oli songfic, Hellogoodbyen kappaleelle Here (in your arms) ( http://www.youtube.com/watch?v=wLe-66-eTok&feature=related) Mutta koska en halunnut pitkittää tekstiä tästä ja sanoja oli liikaa jäljellä, luovuin ajatuksesta. Liitän kumminkin lyriicat loppuun ^^




Päivä oli takuulla kuumin, mitä on koskaan nähty. Lämpöasteet kipusivat reilusti yli hellerajojen joka puolella englantia ja sai ihmiset rukoilemaan, että heillä olisi ollut suuri uima-allas, jossa lekotella sen sijaan, että kaikki joutuivat kärvistelemään auringossa. Minäkin toivoin sitä. Mutta vielä enemmän toivoin, että jotakin mielenkiintoista olisi tapahtunut. Minulla oli tylsää ja tahdoin hieman vauhtia elämään, kuten Sirius tapasi sanoa.
Siinä paha, missä mainitaan. Taivaalta alkoi kuulua jyrinää, joka ei ikinä enteillyt mitään hyvää. Siitä lähtien, kun Sirius oli saanut moottoripyöränsä, ei hän ollut raaskinut liikkua millään muulla tavalla. Ainakin James oli niin minulle kertonut, sillä Sirius oli saanut pyöränsä kesän alussa, enkä minä ollut häntä sen koomin nähnyt. En ollut varma, oliko James edes puhunut totta siitä pyörästä.

No, ilmeisesti hän oli. Sillä mikä muukaan olisi ollut se musta, kiiltävä, naarmuton ja – luoja paratkoon, lentävä esine, jolla Sirius laskeutui minun pihalleni. Hän hypähti rennosti maahan ja virnisti minun hämmästyneelle ilmeelleni.
”Sinä et siis uskonut Jamesia?”
”Sillä pojalla on aivan liian vilkas mielikuvitus, jotta hänen juttujaan voisi ottaa todesta”, naurahdin ja halasin Siriusta pikaisesti. ”Se on hieno. Onneksi olkoon.”
”Kiitos, kiitos”, Sirius myhäili hyväntuulisesti ja katseli hellästi moottoripyöräänsä. Minä tunsin kateuden pistoksen ja ilmeisesti se näkyi kasvoillani. Sirius suukotti minua poskelle ja nauroi.
”Senkin hölmö, luuletko, että minä vaihtaisin sinut moottoripyörään? Kuka sinä luulet, että olen?”
”Sinä olet Sirius Musta, minun ihana poikaystäväni”, virnuilin ja kosketin varovasti pyörän ohjaustankoa. ”Saanko minä koettaa sitä?” kysyi toiveikkaasti.
”Saat saat, siksi minä tulinkin. Hakemaan sinut pois täältä, homehtumasta kirjojen keskeltä. Hyppää kyytiin vain”, Sirius intoili. Minä katselin häntä epäluuloisesti päästä varpaisiin.
”Ajattelin kyllä, että ihan maan kamaralla...”
”Äh, Remus, mitä järkeä omistaa lentävä moottoripyörä, jos ei lennä sillä? Ajetaan jonnekin muualle. Jossa ei ole muita.”
Minä hymyilin vinosti ja asetuin lopulta pyörän selkään Siriuksen taakse. ”Osaatko varmasti ajaa tätä?” kysyin varoen.
”En ole törmännyt vielä ainoaankaan puuhun tai lentokoneeseen, jos sitä tarkoitat.”

En minä hänen kykyjään epäillytkään. Joten otin tiukasti Siriuksen vyötäisiltä kiinni ja me nousimme ilmaan.

Lentäminen oli oikeastaan yllättävän hauskaa, tai sitten se johtui siitä, kenen kanssa minä lensin. Hautasin kasvoni Siriuksen hiuksiin. Ne tuoksuivat puhtailta ja kesäisiltä, silkalta onnelta ja ilolta. En voinut hillitä itseäni, vaan näykkäsin häntä kevyesti niskasta. Kerran. Ja uudestaan.
”Remus, tuo kutittaa!”
”Minä tiedän”, vastasin pirullisesti ja näykin hänen korvaansa.
”Minä pudotan sinut heti ensimmäisen lammen yläpuolella, jos et nyt lopeta!”

En minä lopettanut, eikä Siriuskaan pudottanut minua, vaikka lensimme muutamankin lammen yli.

Minua alkoi hermostuttaa. Mitä jos jästit näkisivät meidät? Enkä ollut kovin varma Siriuksen ajoneuvon laillisuudestakaan, se kun oli loppujen lopuksi lumottu jästiesine. Esitin huoleni Siriukselle.
”Remus, älä viitsi aina hätäillä!” hän huudahti. ”Emmehän me lennä missään ydinkeskustassa! Tuskin kovin moni ihminen täälläpäin liikkuu – eihän täällä muuta ole, kuin metsää ja peltoja.”
”Kyllähän mekin liikumme metsissä ja pelloilla.”
”Me emme ole, kuten muut ihmiset. Lakkaa nyt vain huolehtimasta.”

Jos Sirius niin käskee, niin minä tottelen. Painauduin vain lähemmäksi häntä ja puhaltelin sanoja hänen korvaansa.

“Mitä sanot, Remus. Laskeudutaanko?” Sirius kysyi ja kuulin hänen äänestään, että hän hymyili. Mikäs siinä, laskeudutaan vain.
Jalkani koskettivat maata laajan niityn vieressä. Minä irrotin otteeni Siriuksesta ja hyppäsin ketterästi maahan. Heitin kenkäni pois, niitä ei enää tarvittu.
”Ota kiinni!” minä huusin ja juoksin keskemmälle niittyä, kauemmas Siriuksesta. T-paitani lepatti juostessa. Minulla oli onnellinen olo.
Sirius tuli perääni. Ajattelin antaa hänen ottaa minut kiinni, mutta vaihdoin taktiikkaa. Käännyin suoraan Siriukseen päin ja hyppäsin suoraan hänen syliinsä.

Me kaaduimme suoraan ruoholle. Se oli kaikeksi onneksi tuoretta ja paksua, sillä viimeinen asia, mitä haluan tehdä, on satuttaa Siriusta. Ei saa lyödä lyötyä, ajattelin ja painoin huuleni hänen omilleen. Kaukana paheksuvilta katseilta, kaukana muusta maailmasta. Aika tuntui pysähtyneen, vain me liikuimme.
Minä kierähdin Siriuksen viereen. Makasimme keskellä heinänkorsia ja apiloita, auringon lämmittäessä ihoa. Minä katselin Siriuksen kauniita, kalpeita kasvoja ja harmaita silmiä, enkä muista, että olisin koskaan rakastanut ketään yhtä paljon. Silitin hänen poskeaan kevyesti ja ujutin käteni hänen paitansa reunan alle.
Sirius sulki silmänsä ja hymyili. Minä painauduin lähemmäs, kunnes kasvomme koskettivat toisiaan. Poski poskea vasten, käsi kädessä.

Sirius poimi maasta violetin kukan ja pujotti sen minun ruskeiden hiusteni sekaan.

Minä katselin sinistä taivasta ja kauniita, valkoisia hattarapilviä. Minä pidin hattarasta. Olin syönyt sitä viimeksi aivan pienenä, kun olin huvipuistossa.
”Sirius?”
”Mmh?”
”Minä haluan hattaraa.”
”Ja mitähän se mahtaa olla?”
Minä innostuin selittämään hattarasta. Kuinka sitä valmistetaan sokerista. Kuinka se sulaa suuhun, sotkee kädet ja pilaa hampaat, mutta kuinka ihanan makeaa se on. Minä kuvailin yksityiskohtaisesti, kuinka hattaran tuoksu sekoittuu vuoristoradan, vanhan puun, tuoksuun. Hattara on kevyintä ainetta maailmassa, se on varma se.
Sirius kuunteli hiljaa, enkä ollut varma, tajusiko hän puoliakaan, mitä selitin. Tai kiinnostiko häntä edes. Mutta tuskin hänellä oli mitään sitä vastaakaan, maata siinä aivan rauhassa ja kuunnella, kuinka hänen poikaystävänsä selitti ummet ja lammet hattarasta. Se koko tilanne, sen koko järjettömyys, nauratti minua.
”Sinun pitäisi joskus maistaa hattaraa. Usko pois, mikään ei maistu yhtä hyvältä.”
”Maistuupas. Ja paremmalta.”
”Mistä sinä tiedät. Et ole ikinä maistanut.”
”Minä vain tiedän.”
”No, mikähän mahtaisi olla parempaa, kuin hattara?”
Sirius nosti hellästi leukaani ja suuteli minua uudestaan.

”Sinä tietysti.”

En ole varma, kuinka, mutta jotenkin me päädyimme liikkumaan paikoiltamme. Kävelimme pitkin peltoa. Sormeni olivat tiukasti kiinni Siriuksen sormissa ja hänen hymynsä leikki minunkin huulillani. Jalkamme olivat paljaat ja multaiset, mutta siitä huolimatta, että ne olivat tiukasti kiinni maan kamaralla, minusta tuntui, kuin olisin leijunut vähintäänkin pari senttiä maan yläpuolella. Askeleet olivat keveitä ja elämä ihanaa.
”Minulla oli ikävä sinua”, Sirius sanoi minulle. Hiljaa, melkein kuiskaten. Kumpikaan ei halunnut rikkoa sitä taianomaista rauhaa, joka ympäröi meitä ja koko peltoa. Maailmassa oli paljon oikeaa taikaa. Mietin, tunsivatko jästitkin sen. Vai vain me velhot?
”Ihan hirveä ikävä.”
Sydämeni heitti volttia. Mitä siihen olisi voinut vastata? Minullakin sinua. Ihanaa nähdä. Ne olisivat olleet oikeita vastauksia, niitä minun olisi pitänyt sanoa. Mutta suustani ei tullut ainoakaan järkevää lausetta. Ei, kaikki, mitä olisin halunnut lausua, olivat ne maagiset kolme sanaa.

Minä rakastan sinua.

Missä vaiheessa se viaton ihastus oli muuttunut rakkaudeksi? Ei, minä en ollut varautunut tähän. En ollut koskaan ajatellut, että voisin todella koskaan rakastaan ketään, että kukaan voisi rakastaa minua.
Tai että se tuntuisi näin hyvältä.
Minullakin oli ollut ikävä Siriusta. Aivan mahdoton ikävä. Iltaisin käpertyessäni halaamaan tyynyäni toivoin, että se olisi ollut hän. Ei pelkkä eloton, untuvilla täytetty esine, vaan minun oma Siriukseni, joka on luuta, nahkaa ja verta.
Joskus öisin näin unta, että hän oli minun kanssani. Hän jutteli minulle, piti minua kädestä, hymyili. Mutta kun minä yritin vastata hänelle, minä heräsin ja tajusin olevani yksin omassa huoneessani. Joka kerta pettymys oli yhtä raskas ja minua itketti.

En halua enää olla erossa hänestä, en missään muualla, kuin hänen lähellään. Hänen sylissään, hänen hiuksissaan ja huulillaan.

”Minullakin oli ikävä”, pakottauduin lopulta sanomaan.

Ilta alkoi tehdä tuloaan ja aurinko laski uhkaavasti. Kesäisin aurinko paistaa pitkään, joten tiesin, että oli jo myöhä. Sirius loi vaivaantuneita katseita pyöränsä suuntaan ja tiesin, että hänen pitäisi mennä takaisin kotiin, Jamesin luo. Hänen uuteen kotiinsa.
Joskus minua harmitti, että Sirius oli mennyt Jamesille, eikä tullut minun luokseni. Minä olisin halunnut olla hänen luonaan silloin, olisin halunnut olla Jamesin paikalla. Halaamassa häntä ja lohduttamassa. Hän voisi asua minun luonani. Mutta ehkä se olisi liian ilmeistä. Joka tapauksessa, hän meni Jamesin luo. Me emme koskaan puhuneet siitä, mutta olen varma, että Siriuksella oli syy. Minä vain olisin tahtonut tietää tuon syyn.

”Ei kai sinun ole pakko mennä yöksi sinne?” kysyin. ”Kyllä James pärjää yksinkin.”
”Minä tiedän, mutta – ”
”Vanhempani ovat poissa tämän yön”, kuiskasin vihjailevasti. ”Jää meille. Ole kiltti. Tämä yksi yö. James tajuaa kyllä.”
Siriusta hymyilytti. Hän piti ajatuksesta aivan yhtä paljon, kuin minäkin. Näin sen hänen silmistään. Ne tuikkivat, kuin tähdet.
Eikö hän tajua, kuinka sekaisin hän saa minut?

”Okei. Minä jään sinun luoksesi”, Sirius ilmoitti lopulta. Hän puristi kättäni. ”Yhdeksi yöksi.”

Joten me lensimme takaisin meidän talollemme. Aurinko loi viimeisiä säteitään ja teki tilaa tähdille, sekä kuulle.


I like where we are,When we drive, in your car
I like where we are....
Here

Cause our lips, can touch
And our cheeks, can brush
Our lips can touch
Here

Well you are the one, the one that lies close to me
Whisper's "Hello, I've missed you quite terribly"
I fell in love, in love with you suddenly
Now there's no place else I could be but here in your arms

I like where you sleep,When you sleep, next to me.
I like where you sleep...
Here

Our lips, can touch
And our cheeks, can brush
Our lips can touch
Here

Well you are the one, the one that lies close to me
Whisper's "Hello, I've missed you quite terribly"
I fell in love, in love with you suddenly
Now there's no place else I could be but here in your arms

Our lips, can touch
Our lips, can touch
Here

You are the one the one that lies close to me
Whisper's "Hello, I've missed you quite terribly"
I fell in love, in love with you suddenly
Now there's no place else I could be but here in your

You are the one the one that lies close to me
Whisper's hello I miss you, I miss you
I fell in love, in love with you suddenly
Now there's no place else I could be but here in your arms

Here in your arms.
Here in your arms.

- Stargazer

A/N: Kommentit tekevät elämästäni elämisen arvoisen ^^ Aivan ihana biisi.